Kirjan sisuksen taitto

Kirjasi ulkomuodolla on ratkaiseva merkitys sen menestykselle. Hyvä luettavuus ja ammattimainen vaikutelma saadaan aikaan vain virkkeiden selkeällä ja yhtenäisellä sijoittelulla. Siksi sinun kannattaa uhrata hetki myös kirjasi taiton eli layoutin suunnitteluun.

Ensimmäinen päätös: kirjan formaatti

Suosittelemme, että aloitat taiton suunnittelun vasta sitten, kun teksti on korjausluettu ja olet valinnut kirjasi formaatin.


 
Mitoita sivun leveys ja korkeus haluamallasi tavalla. Kirjan sisuksen taitto on täysin riippumaton siitä, valitsetko pehmeä- vai kovakantisen kirjan, koska sivuformaatit ovat tässä vaiheessa identtisiä.


 
Mikäli et halua tai voi muuttaa jo olemassa olevaa taittoa – esim. vanhaa kirjaa painettaessa – tekstiä pienentämällä ja suurentamalla saadaan aikaan tyydyttävä lopputulos. BoD:n avulla on mahdollista sovittaa sekä paperimuodossa olevia että myös digitaalisia mallisivuja BoD-formaatteihin sopiviksi mallisivuja pienentämällä ja suurentamalla.

 

 

Tärkeitä kirjan taittoa koskevia ohjeita

Sivujen asetukset:

Muuta tekstinkäsittelyohjelmasi tai taitto-ohjelmasi asetukset siten, että sisä- ja ulkoreuna vaihtelevat parillisilla ja parittomilla sivuilla. Esim. Microsoft Word -ohjelmassa aktivoidaan valikon ”Sivun asetukset...” -kohdasta kohta ”Peilikuvareunukset”. Vältä kuitenkin kaikkia asetuksia, jotka sijoittavat kaksi sivua yhdelle paperille. Riippumatta siitä, toimitatko painatuksessa käytettävän mallin tulosteena vai tiedostona: kirjasi jokaisesta sivusta on oltava olemassa yksittäinen mallisivu.

 

Tyhjät sivut:

Mikäli teet digitaalisen painomallin, huolehdi PostScript-tiedostoja kirjoittaessasi, että myös tyhjät sivut tulostetaan. Mikäli lähetät teoksen paperimuodossa, lisää tarvittaviin kohtiin tyhjiä sivuja. Näin varmistat, että haluamasi tyhjät sivut ovat myös valmiissa kirjassa.

 

Sivunumerointi:

Ota huomioon sivuja numeroidessasi, että vasemmanpuoleisille sivuille tulee parillinen ja oikeanpuoleisille pariton sivunumerointi. Mikäli haluat, että kirjan sivunumero on aina kunkin sivun ulkoreunassa, vasemmanpuoleisten sivujen (joissa on parillinen numero) numeroinniksi on valittava vasemmanpuolinen numerointi. Microsoft Word -ohjelmassa valitaan sivujen ulkoreunassa oleva sivunumerointi.

 

Grafiikat:

Grafiikat eivät tuota digitaalisessa kirjapainossa ongelmia, mikäli niiden laatu on riittävän hyvä. Digitaalisissa painomalleissa harmaasävykuvien, esim. valokuvien tai häivytysten, resoluution on oltava 300 dpi. Viivapiirustusten, joissa ei ole harmaasävyjä tai häivytyksiä, resoluution on oltava 600 dpi. Käytettäessä paperisia, skannattavia painomalleja (tulostuksia tai vanhoja kirjoja), viivapiirustuksilla, kuten kuparipiirroksilla, saadaan aikaan erinomaisia tuloksia. Mikäli käytetään valokuvia tai muita harmaasävyjä sisältäviä kuvia, on varauduttava siihen, että kuvan laatu kärsii, koska kyseiset kuvat on jo rasteroitu ensimmäistä painatusta varten. Sellaisten kuvien laatua voidaan parantaa työstämällä niitä jälkikäteen manuaalisesti. Veloitus tapahtuu työn laajuuden mukaan. Digitaalisia painomalleja käyttämällä grafiikan laatu säilyy yleensä parempana.

 

Harmaat pinnat:

Jos sivut sisältävät harmaita pintoja, valitse harmaasävy, jossa on vähintään 20 % mustaa väriä (ei vaaleampaa). Mikäli painomallina käytetään tulostettuja sivuja, suosittelemme, että vältät harmaita pintoja mahdollisimman paljon. Harmaasävyt on rasteroitu jo painatusvaiheessa, mikä johtaa laadun heikkenemiseen skannausvaiheessa. Mikäli sivut sisältävät piirakkakaavioita tai vastaavia grafiikoita, suosittelemme, että harmaasävyn taso on vähintään 20 %.
 

 

 

Julkaisutiedot

Kirjan ensimmäiset sivut noudattavat periaatteessa aina samaa kaavaa ja itse teksti alkaa vasta kirjan nimiösivujen jälkeen. Kirjan nimiösivut koostuvat kirjan neljästä ensimmäisestä sivusta: Kirjan ensimmäiselle tyhjälle sivulle painetaan useimmiten kirjan nimi pienillä kirjaimilla, tätä sivua seuraa tyhjän sivun kääntöpuoli (sivu 2), johon voi laittaa esimerkiksi omistuskirjoituksen. Sivu kolme on nimiösivu, jolla on kirjailijan ja kirjan nimet. Sivun neljä alalaidassa on puolestaan kirjan valmistusmerkinnät. Nimiösivuilla ei ole sivunumeroita.

Mikäli taitat kirjasi itse BoD Classic –palvelun yhteydessä, pyydämme sinua toteuttamaan kirjan nimiösivut juuri tätä kaavaa noudattaen, jotta voimme painaa FSC® -logon sivun neljä ylälaitaan. Mikäli laitat valmistusmerkinnän sivun keskelle tai yläreunaan, painamme logon sivun alalaitaan tai pidätämme oikeuden muokata valmistusmerkintöjen paikkaa. FSC® -logo painetaan 1.9.2011 alkaen kaikkiin uusiin BoD-kirjoihin.

Julkaisutietojen täytyy sisältää seuraavat tiedot:

 

Copyright-merkintä, josta on käytävä ilmi julkaisuvuosi ja oikeuksien omistaja, eli esim.:
© 2010 Kirsti Kirjailija (muutetaan kussakin tapauksessa sopivaksi).

 
Mikäli BoD:n kustantaman kirjan ISBN-tunnus on saatu BoD:n kautta, “Valmistaja ja kustantaja” -merkintä on tehtävä seuraavalla tavalla:
Kustantaja: Books on Demand GmbH, Helsinki, Suomi
Valmistaja: Books on Demand GmbH, Norderstedt, Saksa
Mikäli kirjan ISBN on saatu muualta, jätetään sana “kustantaja” pois. Lisäksi voidaan mainita kaikki tekijänoikeuksilla suojattu materiaali, kuten kannen suunnittelu, tekstin ja taiton suunnittelu jne.


ISBN-tunnus, joka erotellaan väliviivoin: 978-952-498-xxx-x.