Rautakymi

Tacka vet jag personer som vågar gå sin egen väg. En sådan är Jouni Jäppinen, mångsysslare i Abborfors, men framför allt smed. Han har länge fascinerats av järnframställningen och dess långa historia. Något som fått honom att konkret återuppliva konsten att framställa järn ur limonit, s.k. sjö- eller myrmalm.

(---) Jag är varken arkeolog eller mineralog, men vågar påstå att Jäppinens styrka ligger i att han kombinerar sitt arkeologiska intresse med gediget kunnande ifråga om järnframställning och -hantering. En arkeometallurgisk sakkunskap så imponeande att han torde ha få likar, också internationellt. Det gör att han kan analysera fynden, såväl smidda fö- remål från olika tider som slagg och andra spår av smidesverksamhet, med en kunskap som få arkeologer fynd.

(---) Som helhet utgör projektet Rautakymi något av ett enmansuniversitet. Jäppinen är tillsvidare formellt endast hum.kand. men hans bok klår mången doktorsavhandling i djup och nytänkande. Att han också gett ut den på eget förlag, och själv står för ombrytning och layout, är helt konsekvent. Jäppinen är väl medveten om att smedjan alltid varit ett kraftcen- trum, bildligt och bokstavligt.

(---) Jäppinen är väl medveten om att smedjan alltid varit ett kraftcentrum, bildligt och bokstavligt, något han tidigare beskrivit i boken ”Pajan hämärästä: Sepän kulttuurihistoriaa” (2014).
Förmågan att tillverka och härda stål gav smeden makt. Han var stark också bokstavligen, för jobbet är tungt. Men också farlig eftersom smeden hade kunskap om hur man tämjde järnet med hjälp av eld och kemi. Smederna förstod att utnyttja det, och framställde sig gärna som schamaner. Det gjorde att man enligt Jäppinen ofta tog sig friheter, t.ex. i förhållande till kyrkan och andra auktoriteter. Något av den sturskheten finns också i Rautakymi. Likt en annan Ilmarinen har Jäppinen vid sin ässja hamrat fram en ny fornhistoria. Inte illa, må jag säga.

Thomas Rosenberg

(- - -) Ruotsinpyhtääläisen kultasepän, kokeneen metallinetsijän ja metallurgiaan perehtyneen Jouni Jäppisen kesällä 2020 omakustanteena julkaisema
”Rautakymi” -tutkimus liittyy tähän viranomaisten ja kansalaistoiminnan alun perin hyvinkin hankalaan yhteiselon vaiheeseen, jossa 2010-luvun alun
vastakkainasettelusta on onnistuttu etenemään kohti uudenlaista muinaisjäännösten tutkimuksen joukkoistamista. Jäppisen teos on myös tieteelliseltä
kannalta merkittävä avatessaan uuden näkökulman itäisen Uudenmaan ja Kymijoen läntisten suuhaarojen rautakau- tiseen asutukseen, sen ikään,
volyymiin, toimintoihin ja erityis- piirteisiin. (- - -)

(- - - ) Eräs Jäppisen tärkeä ansio onkin oma-aloitteisen ja omaan ammatilliseen tietämykseen (metallit) perustuvan tutkimusintressin ja kansalaisaktiivisuuden
avoin sitominen monen eri alan asiantuntijoiden ja tutkimuslaitosten tieteelliseen konsultointiin, sekä sen seurauksena syntynyt valmius omien hypoteesien
hylkäämiseen tai kehittämiseen. (- - -)

(- - - ) Rautakymin keskeinen anti liittyy siinä kiistatta osoitettuihin itäisen Uudenmaan ja Kymijoen läntisten haarojen alueella sijainneisiin raudan valmistus
ja -käsittelypaikkoihin, jotka todistavat paikallisten seppien toimineen Suomenlahden pohjoisrantaa seuranneen purjehdusreitin sekä rannikolta sisämaahan
suuntautuneiden kulkuyhteyksien niveltymäkohdissa keskiseltä rautakaudelta pitkälle keski- ja esimoderniin aikaan saakka. Havainto on merkittävä ja tukee
muissa 2000- luvun kaivauksissa rannikon ja kulkureittien solmukohdista saatuja tuloksia. (- - -)

(- - -) Rautakymi-teoksessa esitellyt kohteet, tutkimukselliset avaukset ja hypoteesit ovatkin sen luonteisia, ettei yksikään Uudenmaan, Kymijoen suuhaarojen
tai Suomenlahden alueen rautakauden lopun ja keskiajan raudantuotannon ja kaupan tutkija voi ohittaa niitä omassa tutkimuksessaan. Samalla ne antavat
aihetta pohtia uudelleen laajemmin rannikon suuntaisten sekä rannikon ja sisämaan välisten kausittaisten kulkuyhteyksien merkitystä var- haismetalliajalta
1500-luvulle ulottuvalla ajanjaksolla