Elämä kirjassa

Elämä kirjassa

Syyskuun teemaviikolla parrasvaloihin astuvat kirjat, joissa käsitellään elettyjä elämiä. Kirjojen kautta jälkipolvet saavat mahdollisuuden tutustua menneisyyden henkilötarinoihin ja sukeltaa muistojen maailmaan.

Itsenäinen Suomi täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Kirjat ovat aina olleet tärkeä osa suomalaista kulttuuria ja saavat tänä vuonna erityistä huomiota Kirja-Suomi 2017 -hankkeen avulla. Tarkoitus on edistää lukemista ja kirjallisuuden näkyvyyttä erilaisten tapahtumien ja ohjelmien muodossa.

Joka kuukausi sisältää yhden teemaviikon, jonka aikana käsitellään tiettyyn aihepiiriin liittyvää kirjallisuutta. Viikon aikana jaetaan tietoa ja lukuvinkkejä ajankohtaisesta kirjallisuudesta. Syyskuussa keskitytään kirjojen sisältämiin monipuolisiin tarinoihin elämästä.

Tietoa hankkeesta löytyy sen kotisivulta sekä sosiaalisesta mediasta esimerkiksi Facebookissa sekä hashtageilla #kirjasuomi ja #kirjavieköön.

Hellevi Arjava: Mauno Mannisen monet kasvot

Taiteilija ja runoilija Mauno Mannisen veljentytär Hellevi Arjava on julkaissut teoksen, jossa hän näyttää Maunosta toisen puolen. Runoilija Otto Mannisen ja nuorisokirjailija Anni Swanin nuorin poika muistetaan usein Intimteatterin perustajana ja johtajana. Varsinkin muistetaan hänen viimeisiä, skandaalin piirteitä sisältäviä vuosiaan.

Lukemattomat hänen vuosikymmenien ajan kotiin kirjoittamansa kirjeet kertovat aivan toisenlaisista persoonallisuuden piirteistä kuin julkisuuskuva: herkkyydestä ja syvällisestä pohdinnasta; rakkaudesta perheeseen, sukuun ja kotiseutuun sekä horjumisesta valintojen välillä, kun lahjat viittasivat niin monelle taholle.

Lisätietoja kirjasta ja kirjailijasta

Reino Hukkanen: Puutteenlaakson mahtavat miehet

Kirjailija Reino Hukkanen vie lukijan kirjansa lehdillä kauaksi ajassa taaksepäin. Puutteenlaakso on laaja maakunta meren ja Kainuunmaan välissä – synkkiä korpia ja karuja kankaita, joissa humisee pihkantuoksuinen mäntymetsä. Siellä hän jo poikana teki metsä- ja uittotöitä aikuisten miesten kanssa ja kertoo omien kokemustensa perusteella köyhän kansan elämästä syrjäseuduilla.

Lisätietoa kirjasta ja kirjailijasta

Marjatta Melto: Suku eli Suomen historiaa

Erityisasiantuntija, FM Marjatta Melto kertoo kirjassa Berndt Robert Söderbergin / Pentti Etelävuoren ja Hilda Venäläisen esivanhemmista ja vaiheista itsenäisyyteen. Arkisto- ja asiantuntijalähteisiin pohjautuen kirja kertoo elettyä Suomen historiaa keskiajalta 1800-luvun loppuun asti. Sukuun vaikuttivat Ruotsin valtapyrkimykset, yhteiskunnan ja kirkon kehitys, toistuvat sodat seka vaikeat olot. Vuosisata vuosisadalta osaaminen ja oman arvostaminen vahvistuivat. Sitten oltiinkin jo valmiita itsenäisyyteen.

Lisätietoa kirjasta ja kirjailijasta

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>