Missä kirjoja, siellä ihmiset

Kirja-Suomi 2017 -hankkeen lokakuun teemaviikko haluaa tuoda esiin ihmiset: Kirjallisuus tuo ihmisiä yhteen ja loppujen lopuksi kirjoissa on aina kyse ihmisistä. Esittelemme BoD:n kirjasuositukset teemaan…

Itsenäinen Suomi täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Kirjat ovat aina olleet tärkeä osa suomalaista kulttuuria ja saavat tänä vuonna erityistä huomiota Kirja-Suomi 2017 -hankkeen avulla. Tarkoitus on edistää lukemista ja kirjallisuuden näkyvyyttä erilaisten tapahtumien ja ohjelmien muodossa.

Joka kuukausi sisältää yhden teemaviikon, jonka aikana käsitellään tiettyyn aihepiiriin liittyvää kirjallisuutta. Viikon aikana jaetaan tietoa ja lukuvinkkejä ajankohtaisesta kirjallisuudesta. Lokakuussa keskitytään ihmisiin ja ihmisten kohtaamisiin kirjojen avulla.

Tietoa hankkeesta löytyy sen kotisivulta sekä sosiaalisesta mediasta esimerkiksi Facebookissa sekä hashtageilla #kirjasuomi ja #kirjavieköön.

Juhana Salonen: Viiton – olen olemassa

Miltä tuntuu kasvaa kuurona kuulevassa ympäristössä? Salonen kertoo kirjassa Viiton – olen olemassa oman tarinansa ja kertoo, kuinka kasvoi identiteettinsä kanssa kamppailevasta nuoresta ylpeäksi, viittomakieliseksi aikuiseksi. Kirjan aihe käsittelee yleisesti vähemmistöjen, esimerkiksi kieli- ja kulttuurivähemmistöön kuuluvien, sopeutumista elinympäristöönsä ja antaa samalla välineet kuurojen maailmaan eläytymiselle sekä virheellisten käsitysten korjaamiselle.Lisätietoja kirjasta ja kirjailijasta

Oili Valkila: Loista puhujana

Nykymaailmassa ihmiset ovat yhä enemmän yhteydessä toisiinsa digitaalisesti, esimerkiksi sähköpostin tai sosiaalisen median kautta. Ei kuitenkaan pidä unohtaa henkilökohtaisten kohtaamisien ja puhetaidon tärkeyttä. Viestintäkouluttaja Oili Valkila opastaa, miten puhetaitoaan voi kehittää ja kirjassa neuvotaan mm. puhe-esityksen rakentamisen vaiheista. Lisäksi opas sisältää työkseen paljon puhuvien henkilöiden valmistautumistavoista ja suhteesta puhumiseen.

Lisätietoja kirjasta ja kirjailijasta

Lasse Ansaharju & SusuPetal: Kultainen talja – Golden Fleece

Katukuvaukseen erikoistunut valokuvaaja Lasse Ansaharju kerää kuvia ihmisistä erilaisissa elämäntilanteissa. Matkoiltaan ympäri maailman hän on kerännyt näitä kohtaamisia sekä kuvien että tekstien muodossa ja osa henkilökuvista on valittu teokseen Kultainen talja – Golden Fleece. Tekstit tähän teokseen ovat syntyneet kirjailija SusulPetal:in ajatuksista, jotka heräsivät kuvia katsellessa.Lisätietoja kirjasta ja kirjailijasta

Vastaa

*Pakolliset kentät