5 vinkkiä kirjan julkaisuun ja markkinointiin

5 vinkkiä kirjan julkaisuun ja markkinointiin

Mitä haluan tavoittaa kirjani julkaisulla, miten toteutan sisuksen ja kannen? Jo ennen kirjan julkaisua kirjailija tekee monta päätöstä, joilla on olennainen merkitys kirjan menestykselle. BoD-kirjailija ja markkinointiasiantuntija Sabine Ruthenfranz kertoo, mikä hänestä on ratkaisevaa kirjan markkinoinnissa.

Saksalainen kirjailija ja markkinointiasiantuntija Sabine Ruthenfranz on löytänyt oman markkinarakonsa markkinoinnista, kommunikaatiosta ja kissoja käsittelevistä opaskirjoista. Sabine on julkaissut jo useita kirjoja omakustanteena ja saanut kokea sen ihanan tunteen, kun saa käsiinsä oman kirjan ensimmäisen painetun kappaleen. Hän tietää myös, että kirjan matka ideasta painetuksi kirjaksi lukijan käteen vaatii tarkkaa ja yksityiskohtaista suunnittelua. Tässä artikkelissa Sabine kertoo, mitkä viisi tekijää ovat hänen mielestään olennaisimpia kirjan markkinointiin ja näin sen menestykselle.

Alkuperäinen teksti: Sabine Ruthenfranz

 

PIENI JULKAISEMISEN TYÖKALUPAKKI – MITÄ kirjailijan TULISI OLLA TEHNYT ENNEN KIRJAN JULKAISUA

Kirjan kirjoittaminen on ihanaa, ja se hetki, jolloin ideat ja ajatukset muuntautuvat oikeaksi, viimeistellyksi kirjaksi on uskomaton. Tämä on tapahtunut jokaisen julkaisemani kymmenen kirjan kohdalla ja tulee tapahtumaan myös uusimman, työn alla olevan yhdennentoista kirjani kanssa. Itse kirjoittamisprosessin ja taustatyön lisäksi, eritoten tietokirjojen kohdalla, on tärkeää, että kirjaprojekti saa rakennetta. Tämän ei tarvitse olla satasivuinen suunnitelma, mutta koska on niin paljon asioita, joita pitää miettiä, on hyvä tehdä lyhyt yleiskatsaus.

1. Kirjasi tarkoitus

Olen keskustellut monien omakustantajien kanssa. Todella suurella osalla ei ole minkäänlaista ajatusta siitä, miksi he ovat kirjoittaneet kirjansa. Tämä on sääli, koska jos et tiedä miksi olet julkaissut kirjasi ja mitkä haluat sen julkaisulla tavoittaa, on todella vaikeaa esimerkiksi markkinoida kirjaa. Joku kertoo kirjoittaneensa kirjan, koska se on sydämen asia, toinen koska sai mahtavan idean ja kolmas koska on aina halunnut kirjoittaa kirjan. Se on toki täysin hyväksyttävää, mutta usein salaisesti kuitenkin kirjailijalla on toive saada tunnustusta tai tulla löydetyksi uutena kirjailijakykynä. Jotta nämä toiveet toteutuisivat, sinun on ensin löydettävä todellinen motivaatiosi, asetettava realistiset tavoitteet sekä suunniteltava niitä tukeva markkinointi- ja viestintä kirjasta.

MIKÄ ON TAVOITTEESI?

• haluan jakaa ja levittää tietoa kirjani avulla
• haluan ansaita elantoni kirjoittamisella
• haluan tienata lisätuloja kirjoittamisella
• haluan saada tunnustusta kirjailijana
• haluan tulla tunnetuksi kirjailijana tai oman alani asiantuntijana

bokidé, skoljuridik
 

Sabine Ruthenfranz

Saksalainen Sabine Ruthenfranz on opiskellut viestintää ja markkinointia ja toiminut 14 vuoden ajan yksityisyrittäjänä markkinointialalla muun muassa valmentajana, verkkomainonnassa ja kotisivujen suunnittelussa. Hän on suunnitellut useille yrityksille kotisivuja ja auttanut niitä erottumaan muista yrityksistä luomalla niille oman yritysilmeen. Sabine on julkaissut jo 10 kissoja käsittelevää opaskirjaa ja yhdestoista on työn alla.

2. Kirjaideasi

Tällä kohdalla ei ole paljoa tekemistä sen ”romanttisen ajatuksen” kanssa, mikä usein liitetään kirjoittamiseen. Mutta sillä on merkitystä kirjasi menestyksen ja markkinoinnin kannalta, ja voit tehdä sen itsellesi todella vaikeaksi tai yrittää tehdä siitä hieman helpompaa huolellisella valmistelulla.

Tutki etukäteen, millaisia oman kirjasi kaltaisia kirjoja on jo julkaistu. Joistain aiheista on jo paljon teoksia ja kilpailu on kova. Kirjaprojektisi menestys ei ole välttämättä niin lupaava, jos valittua aihetta on jo käsitelty lukemattomia kertoja. Jos tulevan kirjasi idea kuuluu paljon käsiteltyyn aihepiiriin, auttaa tämä tieto sinua asettamaan realistiset tavoitteet ja muokkaamaan kirjasi ideaa tarvittaessa. Parhaat mahdollisuudet saada kirjasi menestymään (edellyttäen, että kirjan idea ja sisältö ovat hyvät) on etsiä sopiva markkinarako, jossa kilpailu on suhteellisen alhainen ja jossa voit hyödyntää kirjan aiheen kysyntää.

3. KANNEN suunnittelu, SISUS & MUUT

Tiedän kirjoja, jotka on kirjoitettu upeasti, mutta ulkoisesti ne jättävät toivomisen varaa: sopimattomat kansikuvat, huonosti luettavat fontit, epäammattimainen kokonaisuus… Myöskään huonosti valittu kirjan nimi tai alanimi tai liian lyhyt esittelyteksti eivät auta sinua mainostamaan kirjaasi. Näissä seikoissa voit todella menettää paljon tehoa markkinoinnilta.
Käsi sydämellä: Etkö muka osta itsellesi mieluiten kirjoja, jotka vetoavat sinuun myös ulkoisesti? Mieti etukäteen, haluatko suunnitella itse kirjasi kannen tai käyttää standardikansipohjia. Vai haluatko painostaa tähän vaiheeseen ja hyödyntää kaikki mahdollisuudet, jotta kirjasi kannesta tulisi mahdollisimman ammattimainen. Kirjan nimen ja kannen tulisi tietenkin kannustaa lukijaa ostopäätökseen, mutta niiden pitää olla myös sopia juuri sinun kirjaasi, sillä ne luovat odotuksia lukijoille. Koska kirjaasi todennäköisesti tilataan verkosta, tutustu muihin saman aihepiirin nimikkeisiin ja kansiin esimerkkeinä ja ota huomioon seuraavat seikat:

• kansi ja kirjan toteutustapa (esim. kansityyppi ja koko) sopivat tyylilajiin ja kansi on hyvin tunnistettavissa myös pienessä kuvakoossa
• valitse osuva nimi ja mahdollinen alanimi kirjallesi ja laadi esittelyteksti huolellisesti tärkeimmät avainsanat huomioon ottaen
• hyvin luettavissa oleva fontti ja selkeästi jäsennelty esittelyteksti

4. AIKAtekijä – JULKAISUAJASTA LEHDISTÖTYÖHÖN

Jotta saat kirjasi alusta alkaen parhaalla mahdollisella tavalla lukijoiden tietoisuuteen ja myynnin käyntiin, kannattaa laatia aikataulu. Erityisesti jos kirjasi aihe on sidottu johonkin tiettyyn ajankohtaan vuodessa, on sopivan julkaisupäivän valitseminen todella olennaista. Opaskirja parvekekasveista on keväällä luonnollisesti ajankohtaisempi kuin juuri ennen joulua. Kun kyseessä on kirja, joka sijoittuu talviaikaan tai on tyypillinen lahjakirja, on sopiva ajankohta taas täysin päinvastainen.

Sabine on julkaissut useita opaskirjoja kissoista.

Vaikka rakkausromaaneja luetaan varmasti läpi vuoden, voi hetki juuri ennen kesälomien alkua olla juuri sopiva aika tehdä reippaammin markkinointia ja viestiä kirjasta. Tällaisia otollisia ajankohtia ei kannata jättää huomiotta.

Mieti siis, mikä olisi sinun kirjallesi sopiva julkaisuajankohta ja laske siitä kolme kuukautta taaksepäin. Tämä on hyvä hetki aloittaa lehdistötyö tiedottaaksesi kirjasi ilmestymisestä. Etenkin aikakauslehtien sisältö suunnitellaan suhteellisen pitkällä aikavälillä, eikä niiden välttämättä ole mahdollista tehdä spontaanisti kirjastasi juttua lehteen. Pohdi siis rauhassa jo hyvissä ajoin, milloin haluat aloittaa kirjasi markkinoinnin lukijoille. Mitä kanavaa haluat käyttää viestintään lukijoillesi? Mikä voisi olla kannustin?

5. MARKKINOINTI kirjailijana – NÄIN autat KIRJASI MENESTYKSEEN

Onko tavoitteesi kirjasi suhteen selvä? Oletko suunnitellut, miten otat yhteyttä mediaan? Oletko järjestänyt julkaisutilaisuuden? Seuraavaksi sinun on suunniteltava, miten esiinnyt ja profiloidut kirjailijana.

Hyvin tehdyt kotisivut ovat markkinointitoimiesi ydin. Kotisivuillasi sinulla ei ainoastaan ole mahdollisuus esitellä kirjaasi ja kertoa siitä jo ennen julkaisua, esimerkiksi julkaisemalla näytteitä, vaan voit myös esitellä itseäsi kirjailijana ja rakentaa omaa yhteisöä.

Riippuen siitä, miten aktiivisesti olet tehnyt lehdistötyötä, voit myöhemmin sisällyttää kotisivulle esimerkiksi kaikki lehdissä ilmestyneet artikkelit, joissa kirjasi mainitaan. Sosiaalisen median, kuten Facebookin, Twitterin ja niin edelleen avulla voit tehostaa markkinointia. Jokaisella sosiaalisen median kanavalla on omat etunsa ja voit luoda haluamissasi kanavissa oman kirjailijaprofiilisi ja linkittää sen kotisivullesi. Sekä kotisivuillesi että sosiaalisen median profiilisi voit laatia esittelytekstin, jossa kerrot itsestäsi kirjailijana ja lisäksi tarvitset hyvän, ammattitaitoisen profiilikuvan.

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>