Löydä lukijasi oikean tyylisellä kannella

Kirjakauppojen hyllyistä löytyy nykyään paljon eri tyylisiä kirjojen kansia, joista jokaisella on yksi päätehtävä: herättää lukijan kiinnostus.

Ennen aikaan kirjojen kannet olivat hyvinkin pelkistettyjä ja samanlaisia, olipa sitten kyseessä romaani tai tietokirja. Nykyisin sekä kustantamot sekä omakustannekirjailijat panostavat myös kirjan ulkonäköön, eivät pelkästään sen sisältöön, hurmatakseen lukijansa. Näin myös lähikirjakaupassa spontaanilla vierailulla oleva lukija kiinnostuu helposti kirjasta, josta hän ei ehkä ole aikaisemmin kuullutkaan.
On selkeää, että kirjan kirjoitustyyli sekä sisältö vaihtelevat aina kirjan tyylin mukaisesti, mutta tämä sama pätee myös kirjan kannen suunnittelussa. Kannen tulisi vastata aina kirjallisuuden lajin tyyliä, jotta se tavoittaa oikean kohderyhmän. Esim. fantasiakirja, jolla on hyvin pelkistetty, tietokirjamainen kansi tuskin herättää fantasiapiireissä kovinkaan paljon innostusta, vaikka kirjan nimi ja takakannen teksti olisivatkin kirjallisuuden lajille tyypillisten piirteiden mukaisia. Jokaisella kirjallisuuden lajilla on omia tyypillisiä piirteitään, kuten edellä mainitun fantasiakirjallisuuden mystiset tummasävyiset piirrokset. Romaaneissa pelkällä typografialla, kirjan sisältöön liittyvällä kuvalla tai kuvakollaaseilla suunniteltu kansi tai vaikkapa ruokakirjojen suuret kuvat niiden herkullisista ruoka-annoksista tiedottavat lukijalle, minkälaisesta kirjasta on kyse. Näitä eri kirjallisuuden lajin piirteitä kannattaa tutkia, suunnitella ja vertailla vaikkapa katsomalla mallia eri kirja- tai verkkokauppojen valikoimista.

Kirjasi kansi on osa sen markkinointia

Kirjan julkaisu ei ole ainoastaan kirjan kirjoittaminen, vaan se vaatii rinnalleen myös paljon muuta pohjatyötä sekä markkinointisuunnitelman työstämistä. Vaikka jo itse käsikirjoituksen saaminen kansien väliin on hieno tunne ja saavutus monelle kirjailijalle, tulisi myös kannen suunnitteluun panostaa vähintään yhtä paljon kuin kirjan sisältöön.

Kannen on tarkoitus napata lukijan kiinnostus kaikkien monien muiden samantyylisten kirjojen joukosta ja herättää jo ensisilmäyksellä ensimmäisiä mielikuvia kirjan sisällöstä, ennen kuin takakannen tekstin on ennättänytkään lukea. Hyviä lähtökohtia suunnittelutyöhön ovatkin kirjan sisältö, sen kohderyhmä sekä myöskin omat mieltymykset. Mieti, millaiset kirjan kannet kiinnittävät sinun huomiosi kirjakaupassa, tai vastapainoisesti, millaiset kirjat jäisivät sinulla suoraan hyllyyn?

Onnistunut ja houkutteleva kansi on tärkeä osa kirjasi markkinointia ja näin osa suurempaa markkinointisuunnitelmaasi. Jo se, että kirjasi kansi on esimerkiksi kotona omassa kirjahyllyssä näkyvillä, on kirjan markkinointia lähipiirille. Kirjan kantta voi myös hyödyntää omilla kotisivuilla tai vaikkapa sosiaalisen medien eri tileillä. Myös markkinoidessasi kirjaasi kivijalkakirjakauppaan on hyvä, jos sinulla on joko näyttää kansi tai ottaa yksi kappale kirjaa mukaan. Kun kauppiaalle näyttää millaisesta kirjasta on kyse, on todennäköisyys positiivisesta vastauksesta huomattavasti korkeampi.

Mitä kannen suunnittelu oikeastaan on?

Kannen suunnittelulla tarkoitetaan kannen kokonaisvaltaista suunnittelu- sekä toteutustyötä. Suunnittelutyön voi hyvinkin aloittaa kirjan visuaalisesta ilmeestä esimerkiksi sen kuvasta sekä typografiasta. Tämän jälkeen on kuitenkin hyvä pitää mielessä, missä mittasuhteissa kirja ja sen kansi toteutetaan. Kirjan koko vaikuttaa siihen, miten vaikka kuvat ja takakannen teksti voidaan kanteen asetella. Pienikokoisissa pokkareissa ei esimerkiksi kirjan esittelyteksti voi olla kovin pitkä, tai muuten se täytyy lisätä takakanteen niin pienellä fonttikoolla, että sitä on hyvin vaikea lukea. Muistathan myös, että vaikka kirjan etukansi on tärkein osa kirjan kantta, ei se kuitenkaan ole yhtä kuin kirjan kansi. Myöskäään kirjan selkää ei kannata kokonaan unohtaa, sillä yleensä se on näkyvissä kirjan ollessa kirjahyllyssä, joten ainakin siinä pitäisi lukea kirjailijan ja kirjan nimi. Kannen yhtenäinen kokonaisuus on tärkeä.
Omakustannekirjailija on aina hyvässä asemassa, sillä hänellä on vapaus valita ja vaikuttaa kannen lopputulokseen. Omakustannekirjailija voi myös itse päättää haluaako kannen toteuttaa kokonaan itse vai turvautua kenties ammattilaisten apuun. Työn antaminen ammattilaiselle helpottaa omaa työkuormaa ja onkin varteenotettava vaihtoehto, jos omat ideat ovat vähissä tai suunnittelutyö ei muuten vain ole omaa vahvinta alaa. Jos kokemusta suunnittelutyöstä kuitenkin on, voi ammattimaisen ja hyvin toteutetun kannen myös tehdä kokonaan itse.

Näin teet sen itse

Kansitiedoston toteutuksen voi tehdä kaikilla käytössäolevilla grafiikka- ja taitto-ohjelmilla esimerkiksi Adobe InDesign-ohjelmalla. Omalta myBoD-tililtäsi löydät myös tarvittaessa maksuttoman easyCover-kansityökalun, jolla voit suunnitella kirjasi kannen ohjelman tarjoamien valmiiden kansipohjien avulla.

Itse kannen suunnitellussa tulisi huomioida kannen eri rakennuspalikat; typografia, kuvitus, kannen materiaali ja niin edelleen. Mieti, haluatko kannen kuvan peittävän vain osan kirjan kannesta vai sen kokonaisuudessaan? Tai miten suurta kirjasinkokoa haluat käyttää kirjan nimessä sekä takakannen tekstissä, että se sopii yhteen kannen muiden elementtien kanssa? Vai toteutatko kenties kannen kokonaan pelkän typografian avulla? Sopiiko kirjan kansi paremmin kova- vai pehmeäkantiselle kirjalle? Entä näyttääkö se paremmalta kiiltävällä vai mattalaminoinnilla? Näistä rakennuspalikoista ja niiden valinnasta löydät lisätietoja aikaisemmasta blogikirjoituksestamme täältä.
Mietittyäsi kirjan visuaalisen puolen valmiiksi, tulisi kansitiedosto luoda ja mitoittaa oikein, jotta kuvien ja tekstien asettelun niiden oikeille kohdille voi aloittaa. Kannen mitoitukseen vaikuttavat kaikki kirjallesi valitsemat toteutustavat (koko, paperilaatu, sivumäärä, sidontatapa). BoD:n kotisivuilta löydät kansilaskurin, jolla voit helposti laskea oman kansitiedostosi tarkat mitat ilmoittamalla siihen valitsemasi kirjan toteutustavat.

Muistathan huomioida kansitiedostossasi kansilaskurin ilmoittamat 5 mm tai 17 mm leikkuu-/käännevarat. Tämä osa joko leikkaantuu painokoneessa kokonaan pois tai kovakantisissa kirjoissa se käännetään kannen sisäpuolelle.

Huolettoman vaihtoehto – ammattilaisen toteuttama kansi

Jos kannen suunnittelu ja tekeminen itse ei tunnu omalta alalta, voi aina turvautua ammattilaisen puoleen. Myös BoD:n kautta on mahdollista tilata kannen suunnittelupalvelu erikseen, jolloin toteutamme kirjasi kannen joko kotisivuiltamme valitsemasi kansimallin mukaisesti (Basic-kansi) tai voit halutessasi tilata kirjallesi yksilöllisesti toteutetun kannen, joka on suunniteltu kokonaan kirjasi tyylin, omien ideoidesi sekä graafikkomme ammattitaidon avulla (Premium-kansi). Kun annat kansisuunnitelmasi ammattilaisten toteutettavaksi, jää sinulle enemmän aikaa keskittyä esimerkiksi kirjasi markkinoinnin suunnitteluun.


Tilaa kirjallesi Premium-kannen suunnittelu

BoD:n syyskampanjassa tarjoamme kirjailijoillemme mahdollisuuden tilata Premium-kannen suunnittelupalvelun 25 % alennushintaan. Kampanja alkaa 1.9.2018 ja on voimassa 30.9.2018 saakka.

Kommenttia

  • Sain tarjouksen kirjan kannen suunnittelu palvelusta.
    Ei tullut ilmi mistä hinnasta tai summasta 25 % alennus.

    Ystävällisin terveisin

    Matti miikkulainen

    • Hei Matti,
      premium-kannen normaali hinta on 299€. Jos haluat tarjouksen, voit laittaa meille sähköpostia osoitteeseen info@bod.fi. Mukavaa syksyä!
      Terveisin
      Mirka/BoD

Vastaa

*Pakolliset kentät