Kirjan sisus Wordin avulla 1/3

Tässä kolmiosaisessa sarjassa neuvomme, miten voit toteuttaa oman kirjasi sisuksen Wordin avulla niin, että se antaa ammattimaisen vaikutelman ja soveltuu ihanteellisesti BoD:n painoon.

16.06.2016 · BoD Kirjan toteutus

Kirjan sisuksen laatimiseen on olemassa laaja valikoima erilaisia ohjelmia. Ammattimaisten ja hintavien taitto-ohjelmien sijaan keskitymme tässä ohjesarjassa laajalti käytettyyn Microsoft Word -ohjelmaan. Vaikka Wordin vahvuudet ovat enemmän tekstinkäsittelyssä kuin taitossa, onnistuu ammattimaisen sisuksen teko ohjelmalla kuitenkin hyvin.

Sisuksen taiton vaiheet askel askeleelta:

  • Sivujen asettelu
  • Nimiösivujen luonti
  • Osanvaihtojen  määritys
  • Sivunumeroiden lisäys
  • Formaatin määritys
  • Typografian suunnittelu

 

Suosittelemme, että aloitat tekstin muotoilun ja taiton vasta sitten, kun käsikirjoitus on täysin valmis ja kaikki tarvittavat korjaukset on jo tehty. Tekstin muokkaus jälkikäteen on toki mahdollista, mutta se voi aiheuttaa ei-toivottuja muutoksia tekstin ulkoasuun. Pienen vaivannäön ja kärsivällisyyden avulla sisus on kuitenkin aina mahdollista saada takaisin järjestykseen.

Sivujen asettelu

Ensimmäiseksi muutamme asetusta, joka määrittää, millä tavalla Word käsittelee tiedoston sivuja.
Valitse Sivun asettelu -välilehdeltä Sivun asetukset ja välilehti Reunukset. Valikosta valitaan halutun levyiset sivun reunat, eli tekstiä ympäröivä valkoinen alue. Pehmeäkantisissa kirjoissa on huolehdittava siitä, että sivun reunat ovat riittävän leveät, jotta kirjaa ei tarvitse taittaa luettaessa kokonaan auki. Valitse formaatin suunnaksi Pysty. Erityisen tärkeä asetus on valita kohdasta Useita sivuja vaihtoehto Peilikuvareunukset. Tällä on tärkeä merkitys sille, miten Word käsittelee tiedostoa ja myöhempää painoa varten.

Nimiösivujen luonti

Seuraavaksi kirjalle laaditaan niin kutsutut nimiösivut. Nämä koostuvat perinteisesti kirjan neljästä ensimmäisestä sivusta: sisuksen ensimmäinen sivu, ensimmäisen sivun kääntöpuoli, nimiösivu ja nimiösivun kääntöpuoli/julkaisutiedot.

Sisuksen ensimmäisellä sivulla, jota myös joskus kutsutaan likanimiöksi tai esinimiölehdeksi, on yleensä pelkästään kirjan nimi. Vaikka nimiösivuille ei ole tapana laittaa sivunumeroita näkyviin, olisi tämän sivun sivunumero 1 ja sivu on siis ns. pariton sivu. Ensimmäinen sivu on myös oikeanpuoleinen sivu. Kuvittele, että kirjasi on avoinna edessäsi, ensimmäinen sivu on oikealla puolella. Tämä tieto on tärkeä siinä vaiheessa, kun lisätään sisällysluettelo.
Sisuksen ensimmäisen sivun kääntöpuoli on vasemmanpuoleinen ja myös yleensä tyhjä. Tämä sivu on parillinen sivu, eli sivunumero olisi 2, tieto, joka on auttaa sinua ymmärtämään sivunumerointia.
Kolmas sivu on nimiösivu, joka sisältää tavallisesti teoksen nimen ja mahdollisen alanimen sekä kirjailijan ja mahdollisten julkaisijoiden tai toimittajien nimet.
Neljännelle sivulle eli nimiösivun kääntöpuolelle painetaan julkaisutiedot. Alle on listattu, mitä julkaisutietoja kirjaan tulee:

FSC®-logo
Sinun ei tarvitse lisätä logoa, riittää kun jätä julkaisutietosivun yläreunaan tilaa, niin me lisäämme logon automaattisesti painossa.

Copyright- eli tekijänoikeusmerkintä
Merkintä koostuu kirjan julkaisuvuodesta sekä sisällön oikeuksien omistajan nimestä (sinä itse kirjailijana, julkaisija tms.), eli esimerkiksi © 2019 Kirsti Kirjailija.

Merkintä valmistajasta ja kustantajasta
BoD-kirjoihin, jotka ovat saaneet ISBN-tunnuksen BoD:n kautta, lisätään seuraava merkintä:
Kustantaja: BoD – Books on Demand, Helsinki, Suomi
Valmistaja: BoD – Books on Demand, Norderstedt, Saksa
Jos käytät omaa ISBN-tunnustasi, lisäät kustantaja-kohtaan oman kustantamonimesi.

ISBN-tunnus
Saat meiltä ISBN-tunnuksen automaattisesti kirjaprojektin yhteydessä myBoD-käyttäjätililtä. Lisää tämä yllä mainittujen merkintöjen alle muodossa 978-952-xx-xxxx-x. x-merkkien tilalle lisäät oman ISBN-tunnuksesi numerot.

.
Tämän sarjan toisessa osassa käydään läpi osanvaihtojen määritys sekä sivunumeroiden lisäys.

Kommenttia

  • Hei!
    Hyvä ja tarpeellinen ohjeistus! Olisi saanut tulla jo aikaisemmin. Kaksi kirjaa olen teillä jo äheltänyt huonolla omalla osaamisella ja sukulaispojan avustuksella. Toivottavasti nyt nämä opiskelemalla olen viisaampi tämän kolmannen kirjan kanssa. Seuraava juttu sivujen numeroinnista ajankohtainen ongelma minulle, joten toivottavasti se on seikkaperäinen.
    Lisäkysymys: Edellinen kirjani : Armeijan harmaissa jne piti olla Elisa kirjassa saatavissa, mutta en sitä ole sieltä joskus etsiessäni löytänyt. Onko se siellä? Terv Timo Honkala 0505933455

  • Tosi surkeat ja epäselvät ohjeet, miksi” Kirjan sisuksen suunnittelu” linkistä menee yhtäkkiä ”Kirjan sisus Wordin avulla 1/3” ohjeeseen, ei mitenkään relevantti jos tekee indesignilla taittoa, tuo sivustus sääntöjen pitäisi olla näkyvillä suoraan tuossa lataussivulla. Tehkää yleinen sivustus ohje selkeästi

Vastaa

*Pakolliset kentät