Runoja I

Muistatko yhä tuokiot, jotka uhkasit torjuen heittää luotasi?
Ne kun saapuivat omine toiveineen, vapauttasi kuristaen.
Ja kuinka päätit ne silti täysin täyttää vaikkakin, huokaisten.
Niiden merkitys jäi sinulta salaan, vaan miten tyynenä silti
kuljit, avuttomuutesi todeten.
Entä muistatko vielä tuskan, joka kumpusi hiljaisuudesta,
kun yksin hämärässä yön yli kaipasit? Vihaten yritit murhata
jonkin rinnastasi, hän hymysi kaukana.

Nyt jo huoletta omista kanssani ne hetket, äläkä hautaa niitä enää.
Sinut puhdisti tuli, joka sai rohkeutesi loistamaan.
Ja ylistä tätä lukiessasi murhetta! Kohota kätesi avaruuden ääriin
syleilemään laillani ilolla rakkauden mittamaljaa.