Elämän virta

Rauno Haapala

Nään ma usein kaupungin.
Mun on kuin ois se jumalille luotu,
Mun koskaan sinne astua ei suotu,
Mut unessa sen tunnen kuitenkin.
(V.A. Koskenniemi, Valkeat kaupungit)

Niin pitkälle, kuin muistan, olen kirjoitellut tarinoita ja piirtänyt ja kuvittanut niitä. Lapsuuteni intiaanitarinoissa tavoittelin sitä ylväyttä, sankaruutta ja suurta yhteyttä olemassa olevaan, joka unissani näihin sankareihini liittyi. Kotini seiniä koristavat vieläkin jotkut intiaaneista maalaamani ja piirtämäni taulut. Ne olivat lapsuuteni ja nuoruuteni valkeita kaupunkeja.
Purjehtiessani noin kolme vuosikymmentä suomalaisessa saaristossa, yritin kokea sitä samaa saaristolaiselämän eristynyttä, armottoman luonnon ehdoilla koettua elämää, jota se joskus varmaankin on ollut. Henkeäsalpaavan kauniit, jylhät ja karut maisemat ovat yhä unissani ja joissakin maalauksissani läsnä.
Menneiden sukupolvien elämä ja kohtalo on kuin runon valkea kaupunki. Sinne voi unessa ja ajatuksissa kuvitella pääsevänsä, vaikkakin ”mun koskaan sinne astua ei suotu”. Sukututkijana kysyn usein mielessäni miksi, miten ja mitä hän mahtoi kokea ja tuntea.
Yli kolmikymmenvuotisen mieskuorotaipaleeni aikana olen kurkotellut sävelmaailman valkeisiin kaupunkeihin. Oopperamusiikin ja klassisen konserttimusiikin ystävänä ymmärrän, että sinne voisi päästä useitakin polkuja pitkin.
Ammattikoulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri.

”Minun mieleni on niin kummallinen kuin meri kuutamolla.
En tahtois ma touhuun ihmisten, ja en tahtoisi yksin olla.” (Eino Leino)

Website: http://www.raunohaapala.com/