Hitonmoinen juippi

Kirja kertoo fiktiivisen itäsuomalaisen, rutiköyhän perheen elämästä. Perheen isä oli juoppo, äiti syvästi uskovainen. Lapset selviytyivät elämässä silti hyvin. Unto-isä ei sietänyt vanhempaa poikaansa Voittoa.

– Helvetti sentään, sinä päivänä, kun Voitto astuu vänrikkinä tuosta ovesta sisään, ei minua täällä enää näy. Näin uhosi Unto Särmäletto, reservin kersantti krapulapäissään. Voitto oli lomalla Reserviupseerikoulusta. Hän nappasi lomakassinsa ja paiskasi mielenosoituksellisesti ulko-oven kiinni.

– Kuulkaapas Särmäletto, nämä teidän tekemänne halkomotit eivät kelpaa. Ne ovat vaillinaisia ja niin harvoja, että voisin heittää karvahatun niistä läpi, työnjohtaja meuhkasi. – Perkeleen ukko, kyllä ne saavat kelvata. Heitä vaan karvareuhkasi halkojen väliin, niinhän tuo on paskanen, hikinen ja täiden syömä.

Unton hengenlähtö oli lähellä, kun hän tuli illalla kotiin paikallisesta kapakasta. Hänellä ei ollut rahaa maksaa taksikyytiä. – Maksa matkasi, kuljettaja vaati. – Ei minulla ole rahaa, Unto sopersi. Anna sinä rahat tuolle, Unto ärisi. Voitto maksoi taksin kesätyöpaikan palkastaan. Tilanne korpesi Voittoa niin, että hän meni halkovajaan ja otti sieltä kirveen tarkoituksenaan vihdoinkin päästä eroon tuosta helvetin kiusanhengestä.

– Sanopas sinä, kun olet kirjasi lukenut, miksi joillakin on suurempi palkka kuin toisilla, vaikka tekevät samoja töitä, sopersi Unto-isän kaveri. Voitto ei tällaisiin heittoihin tarttunut vaan puikahti ulos. Kuuli peräänsä, että miten oli leuhka mies. ”Ja oikein hitonmoinen juippi”, Unto lisäsi. Koulussa oppimaansa Voitto päätti käyttää hyväkseen kuitatakseen Unton kaverille. Sinähän olet uskovainen ja uskot, että Jumala pystyy mihin vain?

– Näin tietysti on, mitä tarkoitat tuolla? – No, sano, voiko Jumala luoda niin ison kiven, ettei hänkään pysty sitä liikuttamaan. – Mitä, mitä… pilkkaatko sinä minua tuolla viisastelullasi?