BoD aloittaa ensimmäisenä Euroopassa tutkimuksen omakustantamisesta

2013-08-06

Tarvepainatus- ja julkaisupalvelu BoD – Books on Demand toteuttaa tutkimuksen, joka selvittää kirjailijoiden tulevaisuudennäkymiä ja motivaatioita omakustantamiseen.

Omakustanteiden osuus julkaistuista kirjoista on kasvanut suuresti viime vuosien aikana. Yhä useammat kirjailijat julkaisevat kirjansa ilman perinteistä kustantamoa ja ovat tätä kautta menestyneet kirjansa kanssa. Median kasvava kiinnostus aihetta kohtaan osoittaa, ettei omakustantaminen ole ohimenevä muoti-ilmiö, vaan uusi kirjan julkaisumuoto, jonka avulla kirja-ala kehittyy entistä monipuolisemmaksi.”Manner-Euroopan markkinajohtajana ja uranuurtajana olemme oppineet paljon asiakkaidemme toiveista ja motivaatioista. Asiakaskuntamme kattaa yli 25 000 kirjailijaa, mikä antaa meille mahdollisuuden toteuttaa laaja ja edustava kysely”, sanoo BoD:n toimitusjohtaja Florian Geuppert.Nimettömään kyselyyn osallistuu kirjailijoita kaikilta BoD:n markkinoilta, eli Suomesta, Ruotsista, Tanskasta, Saksasta, Itävallasta, Sveitsistä ja Ranskasta. Tieteellisesti tutkimusta seuraavat professorit Joerg Pfuhl ja Vanessa Haselhoff eteläsaksalaisen Erdingin kauppakorkeakoulusta.Florian Geuppert on varma, että kyselyn tulokset tuovat lisää läpinäkyvyyttä nuoreen mutta kasvavaan kirja-alan osa-alueeseen. Tutkimuksen tulokset julkaistaan Frankfurtin kirjamessuilla lokakuussa 2013.Vapaasti ladattavaa kuvamateriaalia:

Florian Geuppert, BoD:n toimitusjohtaja.© BoD – Books on Demand GmbHYhteydenotot:Miltton, Ulla Helander, ulla.helander@miltton.fi, 040 741 9615

Kirjautuminen myBoD-tilille